Palveluiden hinnat ovat voimassa 1.9.23 alkaen. Palveluni tapahtuvat pääsääntöisesti kotikäynnein asiakkaan luona. Puhelimitse toteutettavia palveluita ovat unipuhelut, Hyvinvoiva Sinä! -ohjaava keskustelu ja tietynlaiset imetysohjausasiat.

Matkakulut oman auton käytöstä veloitetaan seuraavasti: alle 20 km etäisyys kotoani Kuopion Julkulasta 0€, 20 km ylittävä matka 0,50€ per kilometri. Palvelualueena Kuopio ja koko Pohjois-Savo. Huom. keskitän mielelläni useamman käynnin esimerkiksi kauemmas Kuopion ympäryskuntiin. Tällöin mahdolliset matkakulut jaetaan ajan varanneiden asiakkaiden kesken. Palvelukokonaisuus räätälöidään täysin teidän toiveittenne ja tarpeittenne mukaan. Laita rohkeasti ennakkoon viestiä, niin suunnitellaan juuri teille optimaalinen aika ja palvelukokonaisuus. Esimerkiksi perustasoiseen imetysohjaukseen ja vauvan koko kehon Baby Balance -vauvahierontaan suosittelen varattavaksi 1,5 tunnin ajan. Muuten kaikki ohjaus mihin tahansa vauvanhoitoon liittyvään asiaan muun ajanvarauksen yhteydessä kuuluu luonnollisesti hintaan ja annan ohjausta erittäin mielelläni <3 Maksutapana korttimaksu iZettle -maksupäätteen kautta. Vanhemman henkilökohtaisen hyvinvoinnin tueksi olevat palvelut (Hyvinvoiva Sinä! sekä imeysohjaus) on mahdollista maksaa myös epassilla. Etäpalveluista lähetän laskun palvelutapahtuman jälkeen. Pysyvänä tarjouksena tarjoan joka kolmannen kotikäynnin -20 % hintaan. Tähän tarjoukseen on mahdollista yhdistää esimerkiksi kaksi vauvahierontaa ja uniohjauksen. Alennus annetaan myös mahdollisista matkakuluista, mutta sitä ei ole mahdollista yhdistää muihin tarjouksiin. Kotikäyntipakettitarjous. Baby Balance -vauvahierontaan sisältyy alkuhaastattelu (sähköisen ennakkolomakkeen kautta) ja hoidon ennakkosuunnittelu lomakkeessa annettujen tietojen perusteella. Nämä tapahtuvat ilman lisäveloitusta. Aikaa varataan aina tunti, vaikka sitä menisi todellisuudessa hieman enemmän tai vähemmän. Hinta 55€ + mahd. matkakulut (sis. alv 24%). Kieli- ja huulijänneleikkauksen jälkihoitokäynti sisältää haavan tarkistuksen, tarpeenmukaisen imetysohjauksen sekä vauvan kehon kireyksien purkamista Baby Balance -tekniikalla.  Jos vauvallasi on vakuutus, voi käynnistä hakea korvauksen vakuutusyhtiöstä. Ajanvarauksen minimikesto 1h.​ Hinta 55€ per tunti + mahd. matkakulut (alv 0%). Imetysohjaus sisältää alkuhaastattelun (sähköisen ennakkolomakkeen kautta) ja itse ohjauskäynnin. Imetysohjausta tarjoan kaikenlaisiin tilanteisiin, aina raskausaikana tapahtuvasta ennakoivasta ohjauskeskustelusta vastasyntyneen, taapero- tai tandemimetyksen haasteisiin. Hinta 55€ per tunti + mahd. matkakulut (alv 0%). Hyvinvoiva sinä! -ohjaava keskustelu sisältää alkuhaastattelun (sähköisen ennakkolomakkeen kautta) ja itse ohjauskäynnin. Mahdollisuus myös seurantatapaamisiin etänä tai livenä. Palvelu on mahdollista toteuttaa joko kotikäyntinä tai puhelimitse. Hinta 55€ per tunti + mahd. matkakulut (alv 0%). Seurantapuhelun hinta on 15€ per alkava 15 minuuttia. 
Pieni vauva.
Kuva: Mari Rytkönen
Vuorovaikutuskeskeinen uniohjaus on palvelu, jota on saatavilla puhelimitse sekä kotikäynnein. Lue lisää uniohjaukseni periaatteista ”tietoa palveluista” -osioista. Uniohjausta on tarjolla 0-6v ikäiselle. saatavilla olevat uniohjauspalvelut. Kevyt unipuhelu 0-6v 30 min sopii yksittäisten pulmien pohtimiseen. Ei sisällä esitietolomaketta. Jälkituki viestein muutamana päivänä puhelun jälkeen kuuluu hintaan. Kerro varauksen yhteydessä lyhyesti mitä pulmanne koskee. Maksutapana lasku puhelun jälkeen. Hinta 35€ (alv 24%). Kevyt kirjallinen unituki WhatsAppin tai sähköpostin kautta sopii yksittäisten pulmien pohtimiseen, jos viestittely tuntuu itselle sopivammalta vaihtoehdolta tai kaipaat esimerkiksi varmistusta ajatuksiisi. Tässä palvelussa voit kysyä lyhyesti, noin viidellä kysymyksellä tilanteestanne, juuri silloin, kun sinulle sopii. Vastaan 24h sisällä. Osa kysymyksistä on mahdollista esittää jatkokysymyksinä. Tämän palvelun aloitat laittamalla viestiä numerooni 050 432 8825 tai sähköpostiini lempeydellalotta@gmail.com . Maksutapana lasku viestittelyn jälkeen. Hinta 20€ (alv 24%). Laaja unipuhelu 0-6v 60 min sopii suurempien kokonaisuuksien läpikäyntiin. Sisältää ennakkoon täytettäväksi lähetettävän esitietolomakkeen ja unipäiväkirjan, joiden pohjalta puhelu käydään. Puhelun jälkeen toimitetaan sähköpostitse kirjallinen kooste, sisältäen henkilökohtaisen unisuunnitelman. Kahden viikon jälkituki sisältyy hintaan, asiakkaan toiveen mukaan puhelimitse, sähköpostilla tai WhatsApp -viestein. Maksutapana lasku puhelun jälkeen. Varaathan tämän tunnin unipuhelun aikaisintaan noin viikon päähän, jotta ehdit täyttää esitietolomakkeet. <3 Hinta 120€ (alv 24%). Laaja uniohjauskotikäynti 0-6v, 60 min sopii suurempien kokonaisuuksien läpikäyntiin. Sisältää ennakkoon täytettäväksi lähetettävän esitietolomakkeen ja unipäiväkirjan, joiden pohjalta keskustelu kotikäynnillä käydään. Kotikäynnin jälkeen toimitetaan asiakkaalle sähköpostitse kirjallinen kooste. Palveluun sisältyy kahden viikon jälkituki asiakkaan toiveen mukaan puhelimitse, sähköpostilla tai WhatsApp -viestein. Varaathan uniohjauskotikäynnin aikaisintaan noin viikon päähän, jotta ehdit täyttää esitietolomakkeen ja unipäiväkirjan ja minä ehdin paneutua tilanteeseenne. Hinta 120€ + matkakulut (alv 24%). Kevyt uniohjaus + Baby Balance-vauvahierontakotikäynti 0-6v, 90 min sopii yksittäisten unipulmien ratkomiseen. Palvelu sisältää Baby Balance- esitietolomakkeen, jossa kysytään lyhyesti myös unesta. Palvelu ei sisällä uniesitietolomaketta, unipäiväkirjaa tai kirjallista yhteenvetoa (vrt. laaja uniohjaus). Palvelu sisältää muutaman päivän jälkituen asiakkaan toivomalla tavalla (WhatsApp, sähköposti tai lyhyt puhelu). Ennen tai jälkeen uniohjauskeskustelun hierotaan vauva Baby Balance -vauvahieronnalla. Hinta 100€ + mahd. matkakulut. (alv 24%). Laaja uniohjaus + Baby Balance -vauvahierontakotikäynti 0-6v,  90 min sopii laajempien kokonaisuuksien läpikäyntiin. Sisältää ennakkoon lähetettävän esitietolomakkeen ja unipäiväkirjan, joiden pohjalta keskustelu kotikäynnillä käydään. Kotikäynnin jälkeen toimitetaan sähköpostitse kirjallinen kooste, sisältäen unisuunnitelman. Kahden viikon jälkituki asiakkaan toiveen mukaan puhelimitse, sähköpostilla tai WhatsApp -viestein. Ennen tai jälkeen uniohjauskeskustelun hierotaan vauva Baby Balance -vauvahieronnalla. Hinta 160€ + mahd.matkakulut (alv 24%). Lisäviikot jälkituelle: 20€ per viikko. Viestien määrää ei ole rajoitettu.

Kaikki palveluni ovat ostettavissa myös lahjakorteiksi!

Baby Balance -vauvahierontalahjakortti on takuuvarma lahjahitti esimerkiksi baby shower-, kaste- tai nimiäislahjaksi. Se on ekologinen, aineeton ja varmasti hyödyllinen, oli vauvan hieronnan tarve iso tai pieni. Imetysohjauslahjakortti ilahduttaa esimerkiksi esikoistaan odottavaa tai tilanteessa, jossa aiempi imetys on mennyt jostain syystä vastoin imettäjän toiveita ja hän haluaisi uuden vauvan myötä saada korjaavan kokemuksen tuen avulla. Hyvinvointiohjauskeskustelut ovat oiva idea syntymäpäivä-, äitienpäivä-, isänpäivä-, joulu- tai muuten vain lahjaksi Uni puhututtaa jokaista vauvaperhettä ja tutkittuun tietoon perustuva uniohjaus on takuulla hyödyllinen lahja jokaiselle perheelle. Lahjakortin voi ostaa haluamiensa palveluiden arvoiseksi. Lahjakortti on voimassa 6kk ostopäivästä ja toimitan sen maksun jälkeen sähköpostitse ostajan haluamaan osoitteeseen. Lahjakortin maksu tapahtuu joko laskulla tai korttimaksulla. Halukkuutesi lahjakortin ostoon voit ilmaista ottamalla minuun yhteyttä nettisivujeni yhteydenottolomakkeen kautta, sähköpostitse, puhelimitse, WhatsApp-viestillä tai somen yksityisviestillä. Lahjakortti Baby Balance imetysohjaus uniohjaus hyvinvointikeskustelu. Facebook Instagram Lue vielä lisää palveluistani täältä